Herätä asiakkaasi mielenkiinto tuotepakkauksella

Kilpailu markkinoilla on kovaa lähes alalla kuin alalla. Viimeinen kilpailu kuluttajan suosiosta käydään kaupan hyllyllä, ja tässä keskiöön astuu tuotepakkaus. Kun pakkaus houkuttelee kohderyhmääsi enemmän, kuin kilpailijan pakkaus, olet vahvoilla tässä tärkeässä loppukirissä. Tärkeää onkin tuntea asiakkaansa, ja tiedostaa, mitä oman tuotteen halutaan herättävän asiakkaassa. Kun ihminen ostaa tuotteen, hän ostaa siinä sivussa statusta, mielenrauhaa, tai vaikkapa itsetuntoa. Pakkauksella pyritään huomioimaan esimerkiksi nämä seikat.

Tietenkin on olemassa paljon asioita, joihin vaikuttaminen ostotilanteessa ilman asiantuntevaa myyjää on vaikeaa, tai lähes mahdotonta. Tällaisia voivat olla asiakkaan mielentila tai hetkelliset halut. Myös potentiaalisen asiakkaasi brändiuskollisuus kilpailijaasi kohtaan voi olla vaikea este ylitettäväksi. Keskitytään nyt kuitenkin niihin asioihin, joihin voimme kuluttajan itsenäisessä ostotilanteessa oikeanlaisella pakkauksella vaikuttaa.

 

Meitä kiehtovat kauniit asiat

 

Ihminen on kautta aikojen halunnut katsoa kauniita asioita. Toki hinta merkitsee, mutta jos tuotepakkauksesi on yksinkertainen ja mitäänsanomaton, se jää helposti hyllyyn asiakkaan valitessa naapuripaikalta kilpailijan tuotteen näyttävämmän pakkauksen perusteella. Myös runsaat värit sekä epätavalliset muodot vangitsevat katseemme herkästi.

 

 

Toivot varmasti pakkauksesi henkivän yrityksesi visiota ja noudattavan sen visuaalista linjaa. Näidenkin seikkojen ohella on hyvä varmistaa, että se erottuu hyllyssä, esimerkiksi värivalinnoilla. Yrityksen oma, tuttu design voi edelleen näkyä pakkauksen pinnassa tavallisesta poikkeavista värivalinnoista huolimatta.

Myös pakkauksen muodolla voidaan viestiä yrityksen linjaa, ja samalla irrotella. Ylivoimaisesti suurin osa tuotepakkauksista on erilaisia suorakaiteen muotoisia pakkauksia, ja tämä perinteinen pakkaus onkin syystä suosittu, onhan se helppo valmistaa sekä logistisesti toimiva. Erottuvuuden kannalta on kuitenkin myös syytä miettiä, palvelisiko erilainen pakkaus paremmin. Minkä muotoiseen pakettiin sinun yrityksesi tuotteet voisi pakata? Mikä herättäisi kohderyhmäsi huomion?

 

Jälkikäsittelyllä toivottuja mielikuvia

 

Jos haet tuotepakkaukseen eleganssia, voi foliointi olla oikea ratkaisu. Oikein suunniteltu ja toteutettu foliointi voi itseasiassa herättää minkälaisia mielikuvia tahansa: riehakkuutta hulluttelevilla geometrisillä kuvioilla, hienostuneisuutta kiiltävällä koukeroisella fontilla tai esimerkiksi tunteen luontoystävällisyydestä vehreillä lehvillä. Myös preeglaus, eli kohopainaminen, tuo pakkaukselle kiinnostavaa tekstuuria, joka kutsuu tarttumaan pakkaukseen. Nämä kaksi tekniikkaa voidaan myös yhdistää, jolloin saadaan kiiltävä kohokuvio. Juhlavaa!

 

 

Mikäli itse tuotteen näkyminen asiakkaalle on tärkeää, voidaan pakkaukseen tehdä ikkuna. Ikkuna voidaan toteuttaa muovikalvolla tai ilman, tuotteesta riippuen. Ikkuna on tehokas keino leikitellä visuaalisuudella, esimerkiksi silloin, kun tuote ja pakkaus muodostavat yhdessä hauskan kokonaisuuden. Varsinaisen tuotteen näkyminen on myös keino houkutella asiakasta. Jokainenhan tahtoo saada maistiaisen siitä, mitä suljetussa pakkauksessa on.

Kaiken suunnittelun ja pohtimisen lomassa ei pidä unohtaa oleellisia kysymyksiä: mikä minun asiakastani puhuttelee? Miten tuotteeni erottuu kilpailijoitteni tuotteista kaupan hyllyllä? Autamme sinua tarvittaessa vastaamaan näihin kysymyksiin ja toteuttamaan täydellisen tuotepakkauksen. Ota  yhteyttä!

 

Tilaa blogi sähköpostiisi ja seuraa pakkausalan uusimpia trendejä ja ideoita.

SUBSCRIBE TO OUR NEWSLETTER

* required



By submitting your email address you agree to our privacy policy.

en_GBEnglish (UK)