Mistä tätä kartonkia oikein tulee?

Näemme kartonkia päivittäin kaikkialla. Sitä on kotonamme, työpaikallamme, kaupassa. Siihen on pakattu suuri osa ostamistamme elintarvikkeista, viemme sitä kassikaupalla kierrätykseen ja sattuvatpa jollakulla pyörimään viikonloppuiset pikaruokaroskat vielä auton lattialla, kartonkia niidenkin joukossa. Mutta mistä pakkauskartonki tulee? Opimme jo peruskoulussa, että paperi, kartonki ja pahvi tulevat puusta. Ennen kuin puhumme enempää valmistusprosessista, olisi kuitenkin hyvä tutustua hieman kartonkeihin.

Mitä kartonki on?

Pakkauskartongit jaotellaan sisä- ja ulkopakkauskartonkeihin. Ulkopakkauskartonki tarkoittaa aaltopahvia, joten keskitymme tässä blogissa sisäpakkauskartonkeihin.

Kartonkia voidaan kutsua paksuksi paperiksi. Paperi, kartonki ja pahvi valmistetaan kaikki sellusta, eli kansankielessä puusta. Kartonkia voidaan valmistaa eri paksuuksissa ja jäykkyyksissä. Mittana käytetään nk. neliömassaa, eli kuinka monta grammaa kartonki painaa neliömetrillä. Merkintä on g/m². Kartonkia valmistetaan noin 125:n ja 600:n gramman välillä per neliömetri. Tavallisen postikortin neliömassa liikkuu välillä 200–300 g/m². Kartongin ominaisuuksista voit lukea lisää aikaisemmasta blogistamme.

Erilaiset kartongit

Sisäpakkauskartongit voidaan jaotella taivekartonkeihin, uusiokuitukartonkeihin, valkaistuihin ja valkaisemattomiin sellukartonkeihin ja nestepakkauskartonkeihin.

Tuotepakkaukset valmistetaan tavallisesti taivekartongista, joka on kolmikerroksista. Päällimmäisenä ja pohjimmaisena on valkaistua sellua, keskellä mekaanista sellua. Pinnat voivat olla savipäällystettyjä painolaadun parantamiseksi. Nestepakkaukset valmistetaan Suomessa yleensä sellukartongista, joka on laminoitu nesteen pitämiseksi sisäpuolella.

Kartongin valmistuksessa on monta työvaihetta

Kuten aiemmin todettiin, kartonki on paperin tavoin puupohjainen tuote. Tavallisesti prosessi etenee siten, että kaadettu puu tuodaan sellutehtaalle ja haketetaan lastuiksi. Tämä lastuista ja sahanpurusta muodostuva puuraaka-aine keitetään emäksisessä kemikaaliliemessä, jotta raaka-aineesta saadaan liima- ja sideaine, eli niin kutsuttu ligniini, pois. Keitoksen tuotteena syntyy mustalipeää, joka sellunvalmistusprosessissa poltetaan ja josta näin saadaan energiaa. Tässä vaiheessa keittämisestä muodostuneessa sellussa on vielä ruskeaa väriä, jäämiä ligniinistä. Ligniinijäämät halutaan poistaa lopputuotteen tasalaatuisuuden ja vahvuuden takaamiseksi. Sellua pestään ja valkaistaan. Pesun aikana liuennut orgaaninen materiaali ja kemikaalit kerätään talteen ja käytetään uudelleen. Valkaisu tehdään, jotta sellua voidaan käyttää kaikenlaisissa paperituotteissa, esimerkiksi kopiopaperina.

Lopuksi sellu kuivataan. Kuivuttuaan se on valkoista, pumpulia muistuttavaa ainetta, joka arkitetaan ja paalataan. Sellu on tässä vaiheessa valmista kuljetettavaksi jatkojalostukseen.

Kartongin valmistus sellusta on niin ikään monivaiheinen prosessi. Paperi valmistetaan suunnilleen samalla prosessilla. Kartongin valmistuksessa sekoitetaan vedestä ja valituista komponenteista, muun muassa sellusta, massa, joka levitetään tasaiseksi rainaksi. Tätä massarainaa käsitellään lujemmaksi poistamalla siitä vettä suotauttamismenetelmällä. Sitten rainaa puristetaan ja haihdutetaan jotta siitä saadaan riittävän kuivaa. Pakkauskartonkien eri lajit, taivekartonki, uusiokartonki ja sellukartonki vaativat kaikki hieman erilaisia massoja. Massatyyppejä voidaan sekoittaa keskenään erilaisissa suhteissa, ja niitä voidaan rainata kerroksittain.

Massan lisäksi kartonkiin lisätään usein päällysteitä, jotka tasoittavat pintaa ja parantavat sen painatusominaisuuksia. Kartongin pinta voidaan myös pintaliimata lujuuden lisäämiseksi, tai pigmentoida, jolloin pintaliimaliuokseen lisätään täyteaineita. Lisäksi valmis kartonki pituusleikataan ja rullataan. Esimerkiksi Papermarkille osa kartongeista saapuu rullissa.

Miten kartongista sitten tulee pakkaus?

Kun kartonki saapuu meille, arkitamme sitä tarpeen mukaan oikean kokoisiksi arkeiksi. Asiakkaan aineisto painetaan kartongille, ja arkki stanssataan ja nuutataan, eli se leikataan muotoonsa ja siihen painetaan nuuttaus-, eli taiteviivat. Sitten pakkaus liimataan ja pakataan asiakkaalle, näin yksinkertaisesti. Teemme usein painon jälkeen arkkiin vielä erilaisia jälkikäsittelyitä, kuten foliointia, hiletystä tai termografiaa.

Mitä kartonkeja Papermark käyttää?

Papermark hankkii kartonkinsa lähes yksinomaan suomalaisista paperitehtaista Metsä Boardilta ja Stora Ensolta. Kartongit saapuvat meille rullina ja arkkeina, paperi valmiiksi arkitettuna.

Papermarkin kartongit ovat myös, luonnollisesti, FSC-sertifioituja.

 

Tilaa blogi sähköpostiisi ja seuraa pakkausalan uusimpia trendejä ja ideoita.

SUBSCRIBE TO OUR NEWSLETTER

* required



By submitting your email address you agree to our privacy policy.

en_GBEnglish (UK)