Vahdinvaihto

Yhden aikakauden päätös on käsillä. Tätä kirjoittaessa yrittäjyyden viestikapula on siirretty nuoremmille ja omat ajatukseni ovat siirtyneet siihen, kiertäisikö sitä täyden golfkierroksen heti aamulla vai yhdeksän reikää illalla. Takana on 47 vuotta työelämässä, joista 33 vuotta yrittäjyyttä. Jonkin verran matkaa tullut siis nuoren miehen kuljettua.

Muutos on suuri, mutta hyvin valmisteltu ja yritykseni jää osaaviin käsiin. Kokonaan en sen toiminnasta toki irtaudu, mutta uudessa roolissani voin luvan kanssa sanoutua irti arkipäivän hektisyydestä ja maalata tulevaisuuden visioita isommalla pensselillä. Niitä nimittäin riittää! Antaahan osallistuminen hallitustyöskentelyyn myös pätevän tekosyyn poiketa kahvinkerjuureissulle aina silloin tällöin.

Kivijalkana kumppanuudet, asiakkaat ja luottamus

Yrittäjyys on ollut elämäntapa, jonka olen itse valinnut. Kuten jokainen yrittäjänä toiminut tai sitä läheltä seurannut varmasti tietää, yrittäjyys antaa paljon mutta myös vaatii runsaasti. Vaikka oma yrittäjäurani alun perin lähti liikkeelle yhden huoneen toimistosta, yksin ei tätä polkua ole silti tallattu. Tässä kohtaa lienee paikallaan nostaa hattua perheelle kestämisestä, pitkästä pinnasta ja kaikesta vuosien varrella saadusta tuesta eri muodoissaan. Takaisinkin päin on onneksi pystynyt antamaan ja Papermark on ollut ensimmäinen työpaikka molemmille lapsilleni.

Perheen ohella oman yrittäjäurani kivijalan ovat muodostaneet erinomaiset yrittäjäkollegat ja yhtiökumppanit, joiden kanssa Papermarkia on rakennettu yhdessä ja luotsattu eteenpäin eri vaiheissa. Digivallankumouksen myllerryksessä on mietitty koko liikeideakin uusiksi. Luottamus toisten osaamiseen ja ammattitaitoon on ollut avainasemassa myös työnantajan roolissa ja sitoutunut henkilöstö on osoittanut arvonsa matkan varrella toistuvasti. Ennen kaikkea itselleni yrittäjyyden parhainta antia on ollut mahdollisuus luoda ja ylläpitää pitkiä, luottamukseen ja hyvään yhteispeliin perustuvia asiakassuhteita. Viime kädessähän siitä tässä on kyse: kyvystä tarjota asiakkaille ne tuotteet ja palvelut, joille heillä on tarve ja kysyntää.

Muutos on jatkuvaa kehitystä

Yrittäjäkollegaani lainaten: muutos on jatkuva olotila. Viimeisen vuosikymmenen aikana muutosvauhti on tuntunut vain kiihtyvän. Pienyrittäjää on haastanut myös se, että yhteiskunnallisessa keskustelussa työnantajiksi usein tunnistetaan vain julkishallinto ja suuryritykset. Tältäkin osin maailma on onneksi muuttumassa parempaan suuntaan.

Tällä alalla muutos tarkoittaakin ennen kaikkea kehitystä. Koko toimialalla suureen rooliin nousee vastuullisuus ja uusien innovaatioiden hyödyntäminen osana kestävää kehitystä. Kartonki on ekologinen valinta ja sen laadusta emme ole koskaan tinkineet: Papermarkilla on jo pitkään käytetty FSC- ja PEFC- sertifioituja raaka-aineita. Vahva osaaminen vastuullisesti tuotetuista pakkaus-, kortti- ja varainhankintatuotteista on tämän päivän Papermarkin ytimessä. Tähän kehitystyöhön tulen jatkossakin osallistumaan uudesta roolistani käsin kaikella vuosien varrella kerrytetyllä kokemuksellani.

Pelle lähtee, mutta sirkus jää. Yritys ei yhtä miestä kaipaa, mutta tämä yksi mies saattaa toisinaan hymyillen katsella taaksekin päin. Jos kiireisenä eläkeläisenä ehtii.

 

Jari Halminen

eläkeläinen

 

Tilaa blogi sähköpostiisi ja seuraa pakkausalan uusimpia trendejä ja ideoita.

Tilaa uutiskirje

* pakollinen



Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

fiSuomi