Postituskotelo vahvistaa brändimielikuvaa

Globaalin pandemian myötä verkkokauppa on räjähtänyt entistä hurjempaan kasvuun. Pandemian tuomista muutoksista huolimatta ihmiset kiinnittävät edelleen huomiota pakkauksen ympäristöystävällisyyteen ja helppoon kierrätettävyyteen. Postin kotiin kantama verkkokaupan paketti voi olla myös tärkeä brändiviesti. Minkälaisen kokemuksen asiakkaasi saa avatessaan yrityksesi postituskoteloa?

Tulevaisuuden kauppa käydään verkossa

Jo yli vuoden kestänyt covid-19-pandemia on pakottanut lukuisat yritykset siirtymään verkkokauppaan, tai vähintäänkin pohtimaan verkkoon siirtymistä. Liikkumisrajoitusten ollessa voimassa tavalliselle tallaajalle, posti kulkee edelleen eikä tämä ole jäänyt kuluttajilta huomaamatta. Vuosi sitten maalis-huhtikuun vaihteessa 26 % nuorista aikuisista kertoi lisänneensä verkko-ostoksiaan. Yli 50-vuotiaistakin kymmenisen prosenttia kertoi siirtyneensä verkkokaupoille.

Kartonki on ympäristöystävällinen tapa lähettää

Vaikka maailmalla ja meillä Suomessa onkin herätty ajattelemaan enemmän ympäristöä ja kierrätysmahdollisuuksia, on verkkokauppa luonteeltaan sellainen, että pakkausmateriaalia tarvitaan. Pakkauksen tarkoitus on suojella tuotetta, postituspakkauksen tarkoitus on suojella lähetystä läpi postitusprosessin, ja me kaikki varmasti olemme nähneet, missä kunnossa postipaketti saattaa tulla perille.

Verkkokaupan käydessä entistä kuumempana ei kuluttajilta kuitenkaan ole unohtunut se, mikä on oikeasti tärkeää: ekologisuus. Kuluttajat arvostavat edelleen ympäristöystävällistä tai kierrätettävää pakkausmateriaalia. Kartonki vastaa tässä kuluttajan toiveisiin, sillä se on lähes aina ympäristöystävällisempi valinta kuin muovinen lähetyspakkaus tai -pussi.

Postituskotelot voidaan valmistaa FSC-sertifioidusta kartongista. Tämä tarkoittaa, että kartonki on peräisin vastuullisesti ja kestävästi hoidetusta metsästä. Myös liimaukset ja käsittelyt on mahdollista valita astetta ympäristöystävällisemmin. Koteloon voidaan painaa lähettäjän tiedot ja postimaksu sekä postitusluokka valmiiksi. Tämä antaa kotelolle siistin ja ammattimaisen ilmeen.

Entä sitten se brändimielikuva?

Oletko koskaan miettinyt, miksi lahjat kääritään paperiin? Yllätyksellisyyden lisäksi halutaan antaa mielikuvia. Herätellä aisteja ja nostattaa saajan mieleen ideoita, ajatuksia.

Brändimielikuvaa on helppo rakentaa jo oikealla värillä ja kosketustuntumalla. Tahdotko viestiä olevasi laadukas ja luotettava? Ekologinen ja ajan hermolla? Hauska ja yllätyksellinen? Voit pelkällä kartonkivalinnalla kertoa olevasi mitä tahansa näistä, ja niin montaa muuta asiaa! Kartonkisen postituskotelon trimmaaminen sekä tuotteellesi, että asiakkaasi postiluukkuun sopivaksi ei ole meille temppu eikä mikään. Saat helposti myös brändiisi istuvan kotelon, kaipasit sitten kimallusta, kultausta tai hillittyä eleganssia. Lähettämäsi paketti kulkee lukemattomien silmäparien alta, mikäs sen helpompi tapa lisätä yrityksesi tunnettuutta. Tiedäthän, ihan vain siinä sivussa.

Entä oletko koskaan miettinyt, mitä asiakkaasi kokee vastaanottaessaan lähetyksesi? Jos olet jo verkkokaupan puolella auttanut asiakasta muodostamaan toivottua brändimielikuvaa, et halunne vaikutelman haihtuvan, kun asiakas saa paketin käsiinsä, ja toteaa pitelevänsä mitäänsanomatonta ruskeaa laatikkoa. Paketin sisällön lisäksi sen vastaanottaminen ja avaaminen on asiakkaallesi tärkeä osa ostokokemusta, joten siihen kannattaa panostaa. Ota yhteyttä, niin panostetaan siihen yhdessä.

 

Tilaa blogi sähköpostiisi ja seuraa pakkausalan uusimpia trendejä ja ideoita.

Tilaa uutiskirje

* pakollinen



Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

fiSuomi